8/30/2013

New York is not a city, it's a world

IMG_8715IMG_4913IMG_4885IMG_8744IMG_8780Soft Landing Campilta kotiuduttu Michiganiin! Meillä oli tosi kivat pari päivää New Yorkissa. Päästiin sillon ensimmäisenä iltana hotellille joskus puolen yön aikaan, jolloin väsymys painoi jo kovasti päälle. Sain nukuttua koneessa muutaman tunnin, mutta uni tuli heti kun pääsi nukkumaan.

Ensimmäisenä aamuna herättiin jo kuuden jälkeen, sillä lähtö kohti Manhattania oli 7.45! Saatiin siis nukkua reilu 4 tuntia, wohoo. Meidän opas Mike liittyi mukaan ja päästiin ekana kiertämään downtownia. Olen siis käynyt Nycissä ennenkin joten olin vähän laiska ottamaan nähtävyyksistä kuvia, koska niitä on koneella muutenkin jo noin tuhat. Keskityin enemmän siihen mitä opas nähtävyyksistä kertoi Käytiin Wall Streetillä, Staten Islandilla, näimme Vapaudenpatsaan sekä vihdoin valmistuneen Freedom towerin. Tähän saatiin käytettyä melkein neljä tuntia, jonka jälkeen suuntasimme Brooklyn Bridgen ja Chinatownin kautta Sohoon shoppailemaan:) Päivän paras osuus siis. Tosin piti pitää mielessä, että mulla oli "Heavy" lappu matkalaukussa jo tullessa...hups. Loppujen lopuksi en ostanut kuin pari paitaa kouluun, mutta onneksi samat kaupat löytyy täältäkin:) Illalla meille pidettiin vielä kertaus kaikista säännöistä, tilattiin kiinalaista ja mentiin nukkumaan, tosi väsyneinä jälleen!

Toinen aamu alkoi samanlailla kuin ensimmäinenkin, mutta tällä kertaa suunnatiin Central Parkiin, Chelsea Marketiin syömään, kävelemään High Linelle. Viimeinen nähtävyys meillä oli Grand Central Terminal  jostä lähdimme shoppailemaan ja syömään 5th Avenuelle ja Time Squarelle. Saatiin taas viiden tunnin vapaa-aika kulumaan nopeasti ja lopulta juostiin Time Squarelta takaisin Grand Central Terminalin luo josta bussi haki meidät takaisin hotellille. Enää oli jäljellä 'Flight Meeting' ja uudestaan pakkaus, että sai matkalaukusta vähän kevyemmän:D

Mulla oli aamulla lähtö hotellilta 3.45... Kaiken kaikkaan meillä oli tosi kiva leiri! Hyvä aloitus vaihtovuodelle, vaikkei sitä tajunnutkaan missään vaiheessa, että se on oikeasti alkamassa. Nyt olen siis ollut paripäivää host-perheeni luona ja lupaavalta vaikuttaa:)

♡Niini

8/25/2013

Let's go somewhere

IMG_8672IMG_8685
Lontoossa ollaan! Kolme tuntia sain nukuttua ennen kun auto starttasi kentälle. Mua oli saattamassa perheen lisäksi Tia ja Kira :) Koneessa sain avata kavereilta saadut kirjeet ja olihan ne ihania! Oon niin ilonen millaisia kavereita mulla on:) Heathrowlle saavuttiin hieman etuajassa ja lyödettiin meidän ryhmän kanssa 5 terminaali tosi helposti. Ekat ongelmat ilmeni turvatarkastuksessa, kun mun laukku joutui erilliseen tarkistukseen.. Kaikki oli kuitenkin okei mutta oli vähän puuduttavaa odotella, että se laukku saatiin tarkistettua. Nyt NYCin koneen venailua 8 tuntia. Onneksi mulla on tosi hyvää matkaseuraa niin ei tule aika pitkäksi.

♡Niini


8/24/2013

1 day

Kuvankaappaus 2013-8-24 kello 22.22.37
Hey! Huomenna lähtö, jaikss! 7.55 lähtee kone ja pari tuntia ennen pitäisi olla kentällä. Lähden samalla lennolla kuuden muun suomalaisen kanssa joista kahden kanssa olen samassa koulussa ja yhden tunsin ennestään muuta kautta, tosi outo mutt kiva sattuma! Meitä piti olla myös yksi märsky lisää, mutta polvileikkaus ainakin viivästyttää lähtöä:(

Koko viikko on ollut sellaista "tää on mun vika viikko Suomessa". Täynnä sekavia ajatuksia, mutta enimmäkseen musta tuntuu hassulta. Vähän samalta kuin silloin kun siskoni lähti vaihtoon. Olin viisi kuukautta ainut lapsi, joka olikin hauskaa, mutta niin erilaista mihin olin tottunut. Melkein kaikki on kysyny nyt tän viikon ajan et joko jännittää, mutta ei, en osaa jännittää tätä. En tajua sitä vielä, että oon oikeasti poissa vajaan vuoden täältä tutusta ja turvallisesta ympäristöstä, jossain mitä kohta kutsun kodiksi. Aion kuitenkin nauttia jokaisesta hetkestä, tehdä vuodestani ikimuistoisen ja ainutlaatuisen:) Siitä kun hain vaihtoon on nyt vuosi ja vihdoin on aika lähteä. Tottakai mulle tulee perhettä ja kavereita Suomessa, mutta tiedän että ne odottaa mua täällä kun tuun takasin monta kokemusta rikkaampana.

Tähän vikaan viikkoon on mahtunut niin paljon ohjelmaa, muun muassa läksiäiset, yökylä, pari käyntiä koululla, kavereiden hyvästelyjä ja pakkausta, sain vasta äsken noi kamat laukkuun asti. Sanoin kokoajan, että kyllä mulla on vielä aikaa joten tää päivä on ollut todella kiireinen... Tästä tulikin aika teksti painotteinen postaus, koska kuvien ottaminen on tässä kiireessä jäänyt vähemmälle, pari puhelimella otettua kuvaa kuitenkin:) Nyt vielä viimeiset jutut valmiiksi ja sitten nukkumaan. Pakko saada vähän edes unta ennen matkustamista!

Seuraavan kerran pääsenkin kirjoittamaan Jenkeistä!

♡Niini

8/12/2013

Two weeks

1170742_10201251689646639_1145369435_nIMG_7197Hey! Tulin päivittelemään kuulumisia viimeviikolta. Roomasta tulon jälkeen olen nähnyt ahkerasti kavereita. Viikonloppuna nähtiin yökylän merkeissä Kiran luona Tuusulassa meidän tyttöporukalla. Ihanaa aikaa yhdessä ennen kuin kolme meistä suuntaa Atlantin toiselle puolelle, Heta Utahiin ja Tia Calgaryyn! Viimeiset ’fudistreenit’ oli myös sunnuntaina. Seuraavan kerran nähdäänkin vasta ensi kesänä näillä kokoonpanoilla:(

Keskiviikkona menin vuorostaan Hetalle yöksi viettämään viimeiset hetket yhdessä ennen tuon tärkeyden vaihtovuotta:) Käytiin syömässä, saunottiin sekä käveltiin kauheessa vesisateessa. Ehdin nukkua n.pari tuntia ennen kuin oli lähdettävä kentälle. Halit ja heipat ja sitten oli Hetan aika lähteä turvatarkistuksen toiselle puolelle. Miten selviän vuoden ilman, että paras kaveri asuu muutaman minuutin matkan päässä? Onneksi ollaan edes samassa maassa! 

Otettiin tyttöjen kanssa aamupalaa kentällä, mistä isi tuli mut hakemaan ja lähdettiin siitä suoraan mökille. Mikään ei voita paria päivää siellä! Lauantaina takaisin kotiin ja viettämään rippijuhlia, missä näin pitkästä aikaa vanhoja kavereita entisestä joukkueesta:) Huomenna alkaakin koulu, tai no itse menen vain hakemaan kalenterin, sekä tietysti moikkaamaan kavereita. 

Hyvää koulun alkua kaikille joilla se on edessä!:)

♡Niini

8/02/2013

Rome

IMG_4804IMG_4705IMG_4754IMG_4800IMG_4685Hey! Kotiuduin muutama tunti sitten Roomasta. Oltiin perheen kanssa muutaman päivän reissulla siellä:) Tää oli mun eka kerta Roomassa ja tykkäsin paljon! Kierrettiin nähtävyyksiä ja shoppailtiin, tosin omat ostokset jäi vähäisiksi mutta hyvä niin, että saa Jenkkeihin mukaan otettavan tavara määrän pidettyä mahdollisimman pienenä. Siellä oli tosi hyvät säät, täysaurinko ja reilu 30 astetta. Teki hyvää tällänen pikkuloma, sain nauttia perheen seurasta vielä ihan kunnolla:)

Sain tänään myös mun lentotiedot! Lentokoneessa ainakin pari penkkiriviä sai kuulla, kun kauhistelin sitä odotteluaikaa Heathrown kentällä... Ensimmäinen lento lähtee siis 7.55 Helsingistä ja on perillä Lontoossa 9.05. Seuraava kone lähtee vasta 18.05 joten odottelua tulee siis 9h... Kotona odotti myös Exploriukselta tullut kirje, jossa oli 'Exchange stundent 2013-2014' pinssi sekä infoa New Yorkin Soft Landing Campista. Ekaa kertaa tuli sellanen fiilis, että oon oikeasti lähdössä, mutta onneksi vielä suunnitelmia ja aikaa totetuttaa ne täällä Suomessa:)

♡Niini